Hopeaa SM-kilpailuista

Tämän vuoden SM-kilpailut Rovaniemellä päättyivät tällä kertaa ehkä hieman karvaaseen hopeamitaliin. Karvaaseen siksi, että tämä oli jo kolmas hopea XCO:n SM-kisoista ja koska tänä vuonna lähtökohdat voittoon olivat huomattavasti paremmat kuin viime vuonna. Viime vuonna olin erittäin tyytyväinen ja ehkä jopa yllättynyt, että hopeaa tuli ja kultakaan ei ollut paljosta kiinni, koska vuosi oli selkärankareuman puhkeamisen vuoksi ollut vaikea. Nyt alla oli kuitenkin hyvä treenikausi ja paljon onnistuneita kisoja, etenkin Valkeakosken kisan jälkeen näytti todella hyvältä. Rovaniemen rata suosi kuitenkin selvästi enemmän tuoretta suomenmestaria, Sini Alusniemeä, joka on tänä vuonna osoittanut ylivoimaista ylämäkikuntoa ja voitto meni siten oikeaan osoitteeseen. Kiva oli myös nähdä Tahko 120 km kisassa kovaa kuntoa osoittanut Pia Nieminen pronssipaikalla. 


Kilpailun lähtökiihdytys: Sini kärjessä, Sonja Kallio ja meikä takana

Kisarata

Tällä kertaa SM-reitti oli niin kutsuttu "vanhan liiton" rata, jossa oli vain yksi, pitkä nousu ja sen jälkeen yksi pitkä lasku alas. Nousu jakaantui kolmeen osaan. Ensimmäinen osa lähti Ounasvaaran hiihtostadionilta latupohjaa pitkin nousemaan aluksi loivasti parin perus kivikkopolun kautta. Ensimmäisen osan loppua kohti nousu jyrkentyi, kun punnerrettiin pystysuoraan laskettelurinteen heinikkoa ylös. Ensimmäiseen osaan meni noin 6-7 minuuttia. Sitten seurasi noin 1,5 km tasainen osuus, jossa suht sileää kangaspolkuajoa. Tämän jälkeen tultiin kolmanteen osaan, jossa noustiin 1,5-2 minuutin rykäisy vaaran huipulla sijaitsevalle laavulle hiekkatietä pitkin. Laavutömpäreeltä laskettiin nopsaan alas. Sitten vedettiin vielä 300 metriä kivikkojumppaa vaaran päällä. 

Kun siitä oli selvitty, päästiin vihdoin radan laskuosuuteen, joka oli ilmeisesti vanhaa DH-baanaa. Laskun yläosassa oli kaksi teknisempää kohtaa, joihin ei oltu varsinaisesti merkattu A- ja B-linjaa vaan laskea sai mistä tykkäsi. Ennen kisaa ensimmäiseen tekniseen kohtaan muodostuikin helppo linja, jota suurin osa taisi sitten laskea kisassa. Toisessa teknisessä kohdassa saattoi voittaa sekunnin, jos käytti hieman vaativampaa linjaa. Tämän jälkeen tultiin hissilinjan alle, jossa muutama vauhdikas, mutta turvallinen hyppyri (saattoi ajaa vain läpi) ja kurvi, sen jälkeen kaarrettiin laskettelurinteeseen, johon oli tehty neljä serpenttiinikäännöstä. Sitten lyhyt tömpäre ja oltiin stadionilla takaisin.

Rata oli huomattavasti parempi verrattuna viime vuoden Lahden rataan, jolla ajettiin ennemminkin latupohja-ajon SM-kilpailut kuin XCO:n SM-kilpailut. Kaikki kunnia Ounasvaaran pyöräpojille radan suunnittelusta, mutta kaksi teknistä kohtaa ei vielä ihan XCO-radan vaatimuksia mielestäni vastaa. Varsinkin merkkauksessa ja linjoituksissa olisi ollut toivomisen varaa ja tästä annoimmekin tiimin puolesta palautetta kisajärjestäjille jo ennen kisaa. No, rakennettujen XCO-ratojen aika on vasta aluillaan Suomessa ja tämäkin oli taas askel parempaan suuntaan =).

Starttia odotellessa


Kilpailun kulku

Kisapäivän asetukset olivat aika lailla samat, kuin Valkeakoskella eli radan tasaisuuden vuoksi vähän korkeammat rengaspaineet ja hellekelin vuoksi High5 Isotonicia pulloon, geeliä taskuun ja extra huoltonainen antamaan niskaan kaadettavaa vettä. Lämpötila oli tosiaan 30 astetta ja jo lähtöviivalla grillaantui tehokkaasti kypsää pyöräilijän reisifilettä paarmojen nautittavaksi. 

Startin otin samalla tavalla kuin Valkeakoskella eli tavoitteena peesipaikka Sinin takarenkaasta. Sini lähti kuitenkin hirmuvauhtia liikkeelle. Seurasin muutaman metrin päässä tarkkaillen jalkojen tilaa. Jalat toimivat hyvin, mutta selkä löi jo heti nousun ekassa osassa kunnon jumiin, mikä aiheuttaa sen, että happi ei oikein tahdo kulkea rennosti. Koska kisassa ei missään kohtaa päässyt kunnolla palauttamaan selkää se oli sitten juntturassa koko reissun. Laskuosuudella otin Siniä mukavasti kiinni ja olin toiselle kierrokselle lähdettäessä vielä iskutuntumalla noin 10-20 sekunnin päässä. Sini vissiin huomasi tämän ja laittoi vähän lisää kierrosta nousuun. Kolmannen kierroksen alussa ero oli 25 sekuntia eli säilytin vielä näköyhteyden Siniin. Ekalla kierroksella perässäni pysyneen Piian olin saanut karistettua irti takarenkaastani tässä vaiheessa. Muutenkin kisassa kuskien väliset erot repsahtivat heti alussa ja jokainen joutui tehdä itsenäisesti töitä.

Kolmannella kierroksella ratkaiseva ero minun ja Sinin välille syntyi. Neljännelle kierrokselle mentäessä ero oli jo minuutin verran ja tiesin, että sitä en enää pysty ajamaan kiinni, ellei Sinille tule välinerikkoa tai kaatumisia. Tämän tajutessani meni "vähän" hermo ja sen mukaisesti neljännellä kierroksella eroa tuli vain lisää. Viidennelle sain koottua pääni ja ajettua täysillä loppuun asti. 

Mitalikolmikko: Kultaa Sinille, hopeaa Nooralle ja pronssia Piialle.


Jälkitunnelmat

Kilpailun jälkeen verryttelyt saattoi unohtaa, kun dopingtäti oli maaliviivalla vastassa. Helpotukseksi pääsin antamaan näytteen heti, mutta se oli harmittavasti 0,001 yksikköä liian laimeaa, joten uusi kierros, eikä se siitä tietenkään vahvemmaksi muuttunut sittenkään. Dopingtädit onneksi armahtivat minut ja pääsin lähtemään huoltojoukkojen kera nauttimaan ihanan suolaista ja rasvaista burgerannosta Rovaniemen keskustan Meksikolaiseen ravintolaan. Illalla juntturaan mennyt selkä olikin sitten jo niin kipeä, että sai pitkästä aikaa kaivaa vahvemmat reumalääkkeet esiin.

Nyt kun olen päivän verran märehtinyt kisaa, ei ollut ehkä paras isku päällä sunnuntaina. Johtuiko sitten helteestä vai jumiin heti ekalla kierroksella iskeneestä selästä, tiedä sitä. Jokin "vitosvaihde" siitä kuitenkin jäi puuttumaan. Jokatapauksessa suoritus sinänsä oli onnistunut, että mitään havereita kuskille ja kalustolle ei sattunut, huolto pelasi jälleen täydellisesti ja vauhtikin oli suht ok etenkin alamäessä. Hopean karvautta vähensi seuramme junioreiden mahtava menestys: yhteensä 5 kultamitalia! Myös tiimimme suoriutui kokonaisuutena hienosti Kajsan ja AJ:n voittaessa omien sarjojensa mestaruudet.

Team 2020 palkintojen jaon jälkeen

Nyt lomailen viikon verran Keminmaalla ja sen jälkeen palaan töihin ja harjoitusjakson pariin. Seuraava varma kisa on elokuun puolessa välissä Ruotsissa ajettava Vaasa-pyöräily jota seuraa, Korson UCI 2 kategorian kilpailu, Pohjoismaiden mestaruuskilpailu Tanskassa, Hyvinkään UCI 2 kilpailu ja Nordic cupin päätöskisa Oslossa. Pieni treenitauko tulee siis tarpeeseen, jotta jaksaa rutistaa loppukauden kisat läpi. Töiden puolesta on myös tiedossa erittäin kiireinen elo-syyskuu, kun väitöskirja pitää viimeistellä esitarkastajien kommenttien jälkeen ja apurahojen hakukausi alkaa.


-N







Valkeakosken Nordic cup

Pitkästä aikaa pääsin kisailemaan XCO:ssa kun sunnuntaina ajettiin Nordic cupin toinen osakilpailu, joka oli myös UCI 2 kategorian kisa. Olin järjestänyt työhommat silleen, että olin koko viime viikon vanhempieni mökillä Hauholla, josta oli sopiva 30min ajomatka Korkeakankaan laskettelukeskukseen, jossa kisarata sijaitsi. Kävin ensimmäisen kerran tiistai-iltana paikallisen aluecupin osakilpailun yhteydessä kiertämässä radan ja torstaina uudestaan Team 2020:n muiden jäsenten kanssa tekemässä valmistavan treenin. 

Kisareitti

Radan tiesin alustavien tietojen perusteella fyysisesti raskaaksi ja teknisesti suht helpoksi.  Neljän ja puolen kilometrin radalla startista lähdettiin heti pitkään, mutta ajettavaan nousuun latupohjaa pitkin, joka vei laskettelurinteen huipulle. Sieltä tultiin suht kivikkoista kalliosettiä alas. Matkan varrelle mahtui yksi hyppyri sekä tukin ylitys, joissa molemmissa oli chicken line mahdollisuus. Vaikka laskussa sai kikkailla, se oli sen verran pitkä, että alhaalla oli jo täysin palautunut ja valmiina iskemään seuraavaan nousuun, joka oli laskettelurinteen puoleen väliin asti kipuava serpenttiininousu. Serpan jälkeen tultiin syöksyä jyrkästi laskettelurinteen reunaa kulkevaa latupohjaa alas ja kurvattiin huoltoalueelle, jonka jälkeen tuli jyrkähkö polkunousu, joka lopussa vaihtui hiekkatieksi. Polun jyrkkyys ja muutamat kivet toivat nousuun teknisyyttä, minkä vuoksi piti olla tarkkana, ettei takapyörä sutase. Nousun päältä lähdettiin heti loivaan ja suht helppoon polkulaskuun. Tämän jälkeen alkoi reitin työosuus, jossa vaihtelivat nopea peruspolku ja hiekkatie muutamalla tiukalla mutkalla höystettynä. Osuus taisi olla noin 1,5 km pitkä. Sen jälkeen alkoi mielestäni reitin kovin nousu. Nousu oli pituudeltaan ehkä ensimmäisen nousun luokkaa, mutta raskaammaksi sen teki, että siihen ei lähdetty palauttavan laskun jälkeen vaan työosuuden jälkeen. Nousu huipentui noin 15 metrin jyrkkään hiekkatie "seinään", jonka jälkeen päästiin hetit mukavaan latupohjalaskuun. Sen jälkeen lyhyt spurtti laskettelurinteen päälle ja sitten sai nauttia viimeisestä alamäestä. Alamäki sisälsi kymmenkunta hyppyriä ja viitisen kallistettua kurvia sekä pari kivikkoa. Kaikki hyppyrit olivat tehty turvallisiksi niin, että niiden toisella puolella ei ollut pudotusta vaan hyppyri oli ennemminkin "kumpu", josta saattoi ajaa yli hyppäämättä, jos niin halusi. Alamäen jälkeen ajettiin hiekkakentän ympäri ja lähdettiin uudelle kierrokselle.

Tekninen säätö ennen kisaa

Koska reitti oli teknisesti helpohko, päätin lähteä kisaan vähän korkeammilla rengaspaineilla ja normaalilla satulakorkeudella. Taakse laitoin noin 2.0 baaria ja eteen noin 1,5 baaria ilmaa. Lukemat eivät ole ihan absoluuttisia, koska en luota pumppujen antamiin painelukemiin vaan käytän ennemmin näppituntumaa renkaan kovuudesta mittarina. Muutoksia rengaskuviointiin ei kuuma ja kuiva keli tuonut. Olen koko tämän kauden ajanut  yhdistelmällä schwalben rocket ron 2.2 edessä ja takana schwalben thunder burst snake skin 2.1. Molemmat tietenkin tubelessina eli sisärenkaan sijasta ulkorenkaan sisään laitetaan paikkauslitkua, joka tiivistää renkaan vanteelle ja haverin käydessä (toivottavasti) paikkaa renkaan ajossa. Olen ollut erittäin tyytyväinen tähän rengasyhdistelmään. Toimii hyvin kuivalla kelillä, useilla eri pinnoitteilla ja rullaa kovaa. Mutakelillä takarenkaasta toki loppuu pito nopeaan, mutta sellaista keliä ei tämän kesän kisoissa ole vielä ollut.

Energiat

Kisapäiväksi oli luvattu lähes kolmenkymmenen asteen hellettä, ja ennuste piti paikkansa. Tällaiset olosuhteet vaativat juomahuollolta paljon. Viidelle kisakierrokselle varasin viisi 0.5 litran kisapulloa ja niihin High5:n Isotonic-urheilujuomaa, joka on erityisesti suunniteltu kuumiin olosuhteisiin -> parempi imeytyvyys ja enemmän suoloja. Lisäksi varasin 1,5 tunnin kilpailuun kaksi geeliä, toinen kofeiinilla höystettynä. En ole ikinä uskonut hirveästi kisaa edeltäviin tankkauksiin vaan ennemminkin kilpailun aikaiseen energiatason ylläpitoon. Elimistöön kun ei voi määräänsä enempää laittaa hiilaria ja nestettä varastoon. Kilpailun aikana energiaa sen sijaan kuluu paljon ja sen korvaamiseen pystyy itse vaikuttamaan hyvinkin tehokkaasti. Kisaa edeltävinä päivinä huolehdin vain, että syön  ja juon niin, että varastot ovat täynnä.. muuten siis normaalisti, mutta parina edellisenä iltana pastaa. Kilpailupäivän aamuna keskityn erityisesti juomiseen. Juon ainakin kaksi 750 ml pulloa urheilujuomaa ennen kisaa muiden normaalien juomisten lisäksi. Kilpailun aikana käytän urheilujuomaa ja geelejä heti kisan alusta lähtien vähintään 20 minuutin välein. Kuumilla keleillä, niinkuin nyt, huollossa tarjotaan myös pullo vettä, jonka saa kaataa niskaan ja viilentää kehoa.

Kisan kulku

Kilpailun startissa olo oli kuumuudesta johtuen kuin keitetty makaroni. Löysän olon takia päätin taktiikakseni ottaa 2-3 sijan startista ja katsella siinä pari kierrosta meininkiä ja sitten ehkä yrittää irti, jos sen hetkinen olotila ja vauhti sen sallisivat. Lähdöstä Viroilaisnainen Maaris Meier otti kärkipaikan ja Jasmin säntäsi toiseksi. Ohitin ensimmäisessä nousussa Jasminin ja jäin Meierin peesiin. Päätin kokeilla kuinka kovilla hän ajoi ja yritin ohitusta ensimmäisen laskun jälkeen, jyrkän polkunousun päätteeksi sekä työosuudella parissa jyrkässä kurvissa, mutta hän kiristi vauhtia aina niin, etten ehtinyt päästä edelle ennen polkua. Koska hän torppasi yritykseni melko helpon näköisesti, päätin säästää voimia ja jättää ohitusyritykset sikseen. Ajoimme siis ensimmäisen kierroksen yhdessä. Ensimmäisen kierroksen lopussa muut olivat jo tippuneet kyydistämme. Uudelle kierrokselle lähdettäessä Meier epähuomiossa lähtikin kohti maalia eikä uutta kierrosta ja huomasi väärän linjavalintansa sekunnin liian myöhään. Pääsin kymmenisen metriä irti. En lähtenyt kuitenkaan nostamaan vauhtia, koska oletin Meierin ajavan minut nopeasti kiinni. Jatkoin vain oman tahdin ylläpitoa. Yllätyksekseni hän ei saanutkaan minua kiinni, vaan serpenttiininousussa ero oli pysynyt kymmenessä sekunnissa. Jatkoin oman kovan ajamista. Ensin eroa oli puoli minuuttia, sitten minuutti, ja lopulta jo puolitoista minuuttia. Tämä ero piti viimeiselle kierrokselle asti ja maalissa ero oli lopulta repsahtanut jo kolmeen minuuttiin.

Maalissa on hyvä tuulettaa Trekin kanssa
Ajatuksia kisasta ja tulevista XCO:n SM-kilpailuista

Oli mahtavaa ottaa voitto Valkeakosken kisasta ja kuitata täyden UCI 2 kategorian kisan pisteet. Oma vauhti ja lopullinen ero muihin kilpasiskoihin tuli yllätyksenä itselle. Sitä kun harjoittelee käytännössä yksin, välillä epävarmuus valtaa mielen. Kiva saada kunnon näyttö siitä, että oikeaan suuntaan on menty kokoajan. Nyt onkin sitten vain viikko ennen yhtä kauden pääkisaa: Rovaniemen XCO: SM-kilpailuja. Siellä on kova sakki naisia koolla ja saadaan varmasti jännä kisa aikaiseksi. Radan pitäisi sielläkin olla hyvin mäkinen. Toivottavasti teknisyyttä on saatu edes Valkeakosken kisan verran. XCO:n SM-kilpailuita on vaivannut se, että ne ovat pari viimeistä vuotta olleet kauden teknisesti helpoimmat kisat. Luotan, että Ounasvaaran pyöräilijät ovat hoitaneet ratasuunnittelun kunnolla ja reitti on sellainen kuin pitääkin. Arkipäivät tällä viikolla palautellaan ja perjantaina lähdemme seikkailuauto Burstnerillä köröttämään kohti Pohjoista. 

-N